Jokioinen 1905 Isoäitini oli Hulda Virta, naimisiin mentyään Hulda Karkinen. Hulda syntyi 1893 Jokioisilla ja muutti täti Josefinan kanssa Karjalaan Kurkijoelle käydäkseen meijerskakoulun. Hän valmistui ja sai paikan Saaren pitäjästä Laatokan Karjalassa. Hulda oli työtä pelkäämätön, mutta kärsi usein päänsärystä. Hän jäi leskeksi vuonna 1942 noin kahden vuosikymmenen avioliiton jälkeen. Hänen ansiotaanoli Seura-kahvila Parikkalan kirkonkylällä 1930-luvun lopulta sodan jälkeisiin vuosiin. Leskeksi jäädessään 3 neljästä lapsesta oli yhä alaikäisiä, mutta Hulda järjesti heidät kouluun ja edelleen ammatilliselle opintielle. Viimeisen vuosikymmenen hän eli Hauhon kunnassa kunnalliskodissa. Itse muistan hänestä mekon kankaan ja kengät, sillä hän vieraili Kuoppainkulman koululla Kalkkisissa 1960-luvulla. Istuin iltaa harvinaisten toverien, isän puolen serkkujen kanssa elokuisena iltapäivänä 2012. Hulda oli meidän mummimme, mutta jaoimme kokemuksen, miten hänestä ei meillä ole liiemmin muistoja. Pohdimme edellistä sukupolvea ja sen tempauksia ja meillä on käytössä laatusana "karkinen". Se tarkoittaa tietynlaista tunteiden ylä- ja alamäkiä sekä tunteiden väkevää ilmaisua ainakin ajoittain. Siihen kuuluu sosiaalinen kulmikkuus ja ajoittainen kyvyttömyys ilmaista tunteitaan, etenkin negatiivisia. Mistä "karkisuus" johtuu? Jos olemmekin väärässä "karkisuudesta" ja meidän pitäisi pohtia huldalaisuutta? Onko "huldalaisuus" kotoisin omakuvan käsityksestä, jossa elämään kuuluu uhrautuminen? Syntyikö se sekasortoisesta Jokioisesta ja Forssasta vuosisadan vaihteen aikaan? Liittyykö siihen halu kadottaa ihminen ja kulkeutua joukkojen, liikkeen mukana? Karkialampi ja kreikanuskoisten siirtolaisuus? Etsin selitystä sukunimelleni. Karkinen oli sata vuotta sitten Karkia. Vuoksenrannassa Venäjän puolella on Karkiala -niminen järvi ja kylä. Parikkalan kunnan historiikin kirjoittanut Jaana Juvonen väittää, että Karkia nimi olisi peräisin sieltä. Mutta Mikkelissä on myös Karkialampi. Ruokolahdella on Karkia -niminen kylä. Henkilöhistoria, jota Karkioiden sukuhistoriallani hahmottelen, voisi ehkä antaa omanlaisensa kuvan siitä, mitä Ruotsin vallan vahvistuminen merkitsi Laatokan Karjalassa. Käkisalmen tuomiokirjojen kortiston mukaan vuonna 1633 asui Joukion pogostalla kaksi Karkiaa, Juho ja Pekka. Epäilen heidän saapuneen Ruokolahdelta, mistä tulivat mm. jotkut Hinkkaset, joita Jarmo Paikkala (1993) on tutkinut. Yhteiskuntahistoria antaa taustaa muutamiselle. Kruunu tahtoi ihmisten hakeutuvan itään Käkisalmen lääniin. Etuna olivat verohelpotukset. Hallitsijatasolla oli solmittu ensin Täyssinän rauhansopimus 1595 (, jonka rajankäyntisopimus laadittiin muuten Parikkalassa Koitsanlahden hovissa,) sekä Stolbovan sopimus 1618. Samaan aikaan ortodoksiväestöä muutti itään päin, mutta ei suinkaan vallanpitäjien odotuksista vaan karkuun. Syy ortodoksiuskoisten siirtolaisuuteen olivat käännytys ja uudet verot (http://wwww.jns.fi/museokoulu/kokokuva/historia/raja.html). Kirkonkirjojen mukaan törmään Joukiossa Lassi ja Pauli Karkiaan, jotka syntyivät 1720 ja 1725. Voisi olettaa heidän olleen Juhon ja Pekan jälkeläisiksi. Seuraan siis nimilinjaa, en ihmisiä tai heidän tekosiaan. Tutkimusotteen reabiliteetti heikkenee... mitä tehdä? Tervetuloa tutustumaan sukupuuhun ja juttuihin. Iloitsen kommenteista esimerkiksi sähköpostilla, osoite on katri.karkinen@lammasoja.net. "Omat sivut" sisältävät ajatuksiani, joita kirkonkirjojen ja muun historiallisen aineiston penkominen synnyttää. Minua askarruttavat sellaiset ihmisen elämänvaiheet, missä kohtalo muuttuu valinnoiksi kuten koulutus, maakauppa, naimisiinmeno jne. Tulen surulliseksi kun oivallan miten vanhaksi eläneet äiti-ihmiset ovat jääneet asumaan yksin (taitaa olla oma lehmä ojassa...) Yleisesti sanottuna etsin historiallisia vaiheita, joissa on ollut merkitystä ihmisten elämään. "Omissa sivuissa" on myös isovanhemmistani Hulda Virrasta, Johannes Karkiasta, Ilmari Koskisesta ja Aino Salmirannasta (aikaisemmin Stolander, vanhemmat Stulander) lyhyet biografiat esipolvikaavioineen. Heihin liittyvät tämän alkusivun kaksi valokuvaa. Joskus tulevaisuudessa luon neljännestä esivanhempien sukupolvesta jälkipolvikaaviot. Silloin liikutaan maantieteellisesti lännestä itään eli Jokioisilta Helsinkiin ja Asikkalasta Parikkalaan. Neljä sukupolvea selittää polveutumista noin 1800-luvun alkupuoliskolle. Valokuva oikealla: Asikkalan Kalkkisten Uudenkartanon joulunvietto likimäärin vuonna 1924. Kuvaaja on noin 6-vuotias Kirsti Koskinen. Takarivissä oleva, innostunut mies on isänsä Ilmari Koskinen. Kirstin äiti Aino istuu lattialla, ja pellavapää poika edessä on Olavi Koskinen. Muita lapsia ja talon väkeä myös. Valokuva oikealla Parikkalasta, arvioni vuodesta on 1907. Istumassa ovat Anna os. Sinkkonen ja Matti Karkia. Heidän ympärillään on neljä lasta: Vasemmalla seisoo Aino, taustalla Onni ja Johannes ja oikealla puolella Matias, jonka vierellä istuu vaimonsa Roosa os. Wahlroos. Kuvittelisin, että Matias on tullut vanhempiaan Parikkalaan tervehtimään perheensä kanssa. Yhteistä isovanhemmille on, että he elivät Venäjällä ja itsenäisessä Suomessa. Jokainen koki sisällissodan 1918. Isoisäni olivat sodan kahdella vastakkaisilla puolella. Sama jako oli isoäitien puolella. Rintamalinja selittyy yhteiskuntaluokkien perusteella. Isän äiti Hulda varttui Hämeen Jokiläänissä, joka oli suomalaisen työväenliikkeen syntyseutuja. Hän muutti Laatokan Karjalaan Parikkalaan ja nai Johanneksen, joka oli nuoresta iästään huolimatta innokas sosiaalidemokraatti. Yhtä selvästi kuin isäni vanhemmat kuuluivat punaiseen Suomeen kuuluivat äitini vanhemmat valkoiseen. Ilmari kasvoi talollisen poikana Asikkalan Kalkkisista ja puolisonsa Aino varttui tsaarin henkivartijakaartin välskärin perheessä Helsingissä. Kukaan isovanhemmistani ei sisällissodassa valinnut omaa poliittista puoltaan, vaan he kasvoivat siihen. Mihin minä sitten olen kasvanut? Hyvinvointivaltion lapseksi? Kasvoin omien vanhempieni luona toisin kuin kumpikaan isoäideistäni. Minut pantiin kouluun ja parannettiin taudeista ja odotettiin itsenäistyvän. Aikanaan isoäitini pääsivät kouluun, terveyttänsä hoidettiin satunnaisesti, eikä maailmalle lähettänyt mikään muu kuin vaatimus tulla toimeen omillaan. | 
